Sitte tuli aika nostella äjes pois sen kuuluisan kuusen alta ja ruveta sitä purkahan.
Taas tuli täräytettyä, mikäpä muukaan ku pässien pässi, vanaha massikka käyntihi. Ja sehä tärähti uskollisesti käymähä. Silläpä sitte noukkihi äjes pois sieltä kuuluisan kuusen alta. Siinäpä ei muutako ketjuilla äjes kiinni koukkuhu ja hiiop äjes kohti taivasta.
Kiikutin äkehe pänttäämön nurkalle oottaaha jatkokäsittelyä.
Siinäpä piti hetki pyöriä ympäri ja muistella kymmene vuojen takasia juttuja ku tämä tuli tehtyä. Syitä seurauksia, miks ylipäänsä kolomi metrine sampo piti leventää. Joku ihtiäni viisaampi mulle joskus sanonukki, että sillo sitä o tullu vanahaks ku alakaa muistelehe menneitä. Eli mää vissiin oon tullu vanahaks. No eipä sille mitää voi. Se o elämää se. Vanhenemine nimittäin...
Maataisteluitte tiimellyksesä antautu toise siivekkeen varpajyrän kiinnitys. Ihimeesti kestänykki tommosena pellin lirvuna. Kymmene vuotta kuitenki pyöriny mullan seasa.
Pujotettihi isän kans tuosta ensinnä tuo siivekkeitte sylinteri pois ja sitte ihte siivekkehet. Sen jäläkeen otin plasmaleikkurin kätehe ja irrotin koko takarungon irti. Kaikki nelijä pitkittäistä tukia poikki ja säätökammen keulakiinnitys poikki. Sitte sai nostaa varpajyrät koppina pois. On kyllä verraton peli tuo plasma.
Sittepä pelekkä keskimmäine runko kiikkuhu koukun nokkaha ja se mitä äkehestä oli jälellä pänttäämön sisälle.
Näköjään sokat itää maasa ja eellis vuojen satoa voi keräillä näin syksyllä äkehe piikeistä.
Sittepä aloin värkkäähän vetoaisaa. Täähän on varsin vanahaa rautaa. Ilimeisesti jonkun sepän tekemä ja koko kärry tullu äitin kototaloho käyttöhön joskus viiskytluvun lopulla. Hitsasin koteloks tuon rungon.
Entisen työntövarren kolomion irrotin alakuperäseltä paikalta ja tinttasin runkoputken päälle kiinni. Siihe olis tarkotus laittaa sylinteri jolla pystyy jokseenki säätähän äjehe linijaa. Vanahat vetovarsien kiinnikkehet poltin irtin. Elikkä enää ei oo paluuta nostolaite aikakautehen.
Löyty passelia u-palakkia niin niitä laitoin kaks päällekkäin ja hitsuuttelin yhteen. Niistä se aisa rupiaa sitte muodostuhun. Tukikolomioita ynnä muuta pitää vielä pilikkua, mutta pääpiirteittäin jotain tollasta olis tulollansa.
Kaikki ylimääränen riisuttihi vielä päältä pois. Siitän hyvä jatkaa. Vielä kuitenki palio työtä eesä, että tämä toimii odotetusti ja ennekaikkia kestää seuraavat kymmene vuotta surutta pieksentää pitkin peltoja.
