Sivut

maanantai 20. tammikuuta 2020

Vanhan Massikan modernisoinnin suunittelua

Pitemmän aikaa on ollu mielessä ajatus saaha tähän vanahaan sotaratsuun ohojauksentehostin. Tähän asti lytännyt koko ajatuksen siitä syystä, että valmiit tehostin sarjat näihin on mielestäni kallihia. No täsä yks ilta rupesikin päässä pyörimään vähän toisenlainen toteutus. Ajatusleikkiä heitin parille kaverillekkin ja aina näytettiin vihreää valoa. Lopulta uskaltauduin netin syövereihinkin kalastelemaan tietoa. No tulipa huomattua, että joku muukin on samanlaista ajatellut ja jo toteuttanutkin. No siitäpä entistä innost uneempana suunittehen lisää.

Vielä projekti ei tosiaan ole lähtenyt suunittelua ja varaston penkomista pitemmälle. Mutta mennessä näyttää vahvasti siltä, että kutakuinki kaikki osat löytyy hyllystä. Jotaki hyötyä romunkerääjän luonteesta.


Ensinnä pumppu. Asennuspaikka löytyy nuolen osoittamasta suunnasta. Laturin alla on paikka ohjaustehostimen pumpulle. Käyttövoima otetaan jakopään hammasrattailta. Pumpulle mulla on kaks vaihtoehtua hyllysä. Löytyy ilmeisesti 590 masskkan vanha pumppu josta hampikkaan kiilaura pirstoutunu. Eli pientä kunnostus operaatiota joutuu sille tekehe. Sitte toisena vaihtoehtona hyllysä on 390 pumppu. Täsä vaihtoehosa hyvä puoli olis se, että pumppu on kaksosanen. Matalapaine puolen ottais tehostimelle ja korkiapaine puolen ulkoselle hytrauliikalle.

Asiaa hieman pähkittyä aattelin, että aluks laitan tuon pelekän tehostimen pumpun ja kokeilen sillä. Helpompi asennus ja vähemmän mietittävää. Voihan tuon kaksosasen vaihtaa myöhemmin jos haluaa. Sille vaan pitää jostain keksiä oma vähintään 3/4 tuumanen imu. No jäämme vielä tuumimaan sitä.


Ratin liikkethän täytyy edelleen jotenki siirtää eturenkaille. Siihen tarvitaan ohjausventtiili eli orbitrol. Hyllystä löyty samasen ylimääränen orbitroli ja siihen sopiva ura-akseli. Kuvan akkukotelon sisälle se pitäisi saada. Se ei sinänsä ole ongelma, mutta ura-akseli oli pelkkä akseli niin sille pitää jonkinlainen kiinnitys rakentaa ja samalla varmaan joutuu yhistelemään olemassa olevasta rattiakselista pätkän, että saa ratin kiinni. Noo eiköhän se luonnistu, mutta pitää tuumia se vielä valmiiksi.


Sitten pitää vielä öljyn virtaus saaha muutettua fyysiseksi liikkeeksi. Siihen tarvitaan sylinteri. Penkomalla näytti äkkiseltään löytyvän passeli sylykky. Mittomalla näytti olevan 40mm mäntä, 20mm varsi ja 100mm iskua. Löytyy onneksi tämän sotaratsun vanaha sivuraidetanko vielä. Sen ajattelin katkaista tehdä toiseen päähän haarukan mikä tulee ohjausvääntiöön. Jolla taas pystyakselin välityksellä käännetään renkaita. Sivuraidetangon toiseen päähän istutan sylinterin kiinni. Sylinterin peräpään kiinnitys pitää vielä miettiä, mutta eiköhän sillekki paikka vielä löydy.


Tuossa vielä mainitsemani vääntiön kuva. Eli osaan nunero 2 laitan sivuraidetangon kiinni haarukalla. Osanumero 13 on taas kiinni raidetangoissa joilla käännetään renkaita. Kuva lainattu netistä.


Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi jopa toimia. Viimeistään sittenhän se tiedetään jahka ehdin tuota ruveta kasailemaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Ehkä jopa hieman jännittyneisiin...

tiistai 14. tammikuuta 2020

Äjes osa 8: Hitsuun kautta ihimettelyhy, takasi hitsuusehe lopuks tuuminkia...

Aamun ensi auringonsäteitte vielä uupuesa taivalsin tällä kertaa iha pikkupakkasesa kohti pänttäämyä. Pesäsä oli ollu jo hetke valakia ja puuhastelutila oli kerinny sen verra lämmetäkki, ettei tarvinnu talavirukkaset käjesä ruveta puuhastelehe.

Totesin jo pänttäämön ovia aukastaesa, että hitsuuttelu kerta se taas taitaa olla. Ja niihä se pitkälti oliki. Vaa kyllä sitä piti jo vähä ruveta mietiskelehe seuraavia koitoksia.


Keskimmäisiin runkopalakkeihin alunperin oli sakkeleilla kiinni kettingit minkä varasa äes pysy suorasa nostettaesa. Kettingit meni muistaakseni toissa keväänä poikki ja ne korijattihi ruuvivirityksillä ja vejettihi toiset ketjut iha äkehe perästä. Mutta nuo molemmat runkopalakit oli jo ihtesään säröillä hitsasin molempiin levyn palat päälle ja kylykiin. Jospa runkopalakit rupiais nyt taas kestähän. 


Jokseenki huonosti näkyy kuvasta, mutta palakin päältä on poltettu osa poiski joskus. Ilimeisesti sakkeli kiinnitys ketjulle on jotain myöhempää tuotantua. Ja tuossa palkin särmäyksesä oli jo pitkähkö murtuma. Rälläköihtin sen auki ja täytin. Sitte samalla lailla kylki- ja päälypalat kiinni.


Rupes jossain kohtaa kuuluisa kontakten olehe huono ja kummastelin ku maakaapelin johosta näytti niinkö ois eriste pikkase palanu. Ensinnä aattelin, että ompa nyt tullu paasattua isosti. Mutta samalla ku sain maskin silimien etehe nii aattelinki, että onha tuota ennenki ja enemmältikki. Tarkemmi tutkittua huomasin, että oli kiristysmutteri syystä tai toisesta löystyny eli sielähä se huono kontakteni oliki. Loppu lämpenemine ja räpsimine konsanaha ku kiristin mutterin.


Vääntövarsi piti keksiä kans jostaki. Sopivaa työntövarttahan ei tuohon löytyny nii omasta takaa ku kaupastakaan. Päätin sitte ostaa vaan jonku mittasen ja jatkaa tarvittava määrä. Näin myös tein. Työntövarsi poikki ja vanahaa lypsykonehe ilimaputkia välihi. Hyvä tuli. Kulumarauan päällä hitsasin nii sain jokseenki suoran vääntövarren aikaseks.


Aisaan hitsasin yhestä vanahasta osien luovuttaja äkehestä työntövarren korvakon. Sai siitä valamiin systeemin. Ja vääntövarsi paikoillehe. Aisan puolen korvakon reikiä pitää pikkase vinkulla suurentaa, että saa normaali työntövarren tapin paikoillehe. Nyt pistin vaa kakskymppisen pultin tapiks, että pääsi kokeilehe onko varren mitta lähellekkään oikia. Iha hyvä siitä tuli säätyä on molempiin suuntiin.


Vetokolomion taakse laitoin latat runkon tueksi, ettei nitkahda ylös nostettaessa. Voi olla, että latat pitää sitoa vielä toisiinsa kiinni. Mutta pitää tehdä muita juttuja välissä ettei sidoslatta tule niitten eteen.


Seuraavana vuorosa onki sitte varpajyrän korkeuen säätö systeemi ja hytikkasylinterin asennus ja kokeilu renkaille.

Tuo korkeuen säätö "varastettihi" vanahasta welgerin niittokonehesta. Se o toimittanu siinä työntövarre virkaa. Aattelin josko sen istuttais kiikkuhu tuoho varpajyrähä. Leikkais päästä irti sen nullikan ja hitsais tilalle pätkän siitä vanahasta varpajyrän joustoelementistä. Pitää tuo kiikku kiinnitys vielä miettiä kuinka sen tekee.

Tuolle sylinterille pitää korvakkeet tehä. Siinä on vielä kysymysmerkkinä riittääkö iskun pituus. No se jää nähtäväks. Toine mitä mietein on voima. Tuosahan on kaks sylykkyä peräkkäin niin tulin siihe tuloksehe, että voimahan tuplaantuu kun on kaks sylinteriä. Eikös juu....

Taas pitää antaa iso kiitos isälle ku vihtii olla apuna ja katkua kappaleita ja on välillä niin sanottuna järjen äänenä. Ei kait siinä muutako, seuraavaan kertahan taasen....

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Äjes osa 7: Hitsuu, hitsuu, hitsuu

 Sittepä taas kerkes tämän homman kimppuun. Isä oli tehenny aikansa ratoks tukiaisrautoja. Niitäpä pääsi tirruuttaha kiinni vähä enemmältikki. Nopeuttaa kyllä hirviästi ku toinen tekee mukana tai on valamiiks teheny tämmesiä esivalamisteluja. Näistä isälle kuuluuki iso kiitos ja hatun nosto!


Tukiaisiks tuli tommone äksä taakse. Loppu peleisä ku aattelee nii tommosesa on vaa aika palio iha pelekkää hitsaamista. Vaikka nytki suosinu pitkälti pätkäsaumoja nii silti sitä tirruuttamista on vaa aika palio. 


Tuohon pitää vielä pätkästä revat tuon "poloven" alle ja sitte varmaa jonnimoine suora keski tuki. Mutta aikapa näyttää. Tommoset rupiaa kuiteski olehe aikalailla pikkujuttuja touhuta. Mukava nähä mite tämmene ihte tuumattu häkkyrä toimii ja kestää. Menee vaa vielä pitkä pätkä enne pääsee kokeilehe.


Ampasin aisanki hollille. Laitettihi perunalaatikoita pari päällekkäin ja vähä lautaa ja lankun pätkää alle, että tuli suunillee samaha korkoho rungon kans.

Kakskymppisestä latasta pätkät ja niihi sopivat reiät rasiaporilla. Tapeiks laitoin iha vaa pätkät vejettyä akselia. Aisan päihi hitsasin holokit. Pitää vielä tehä sinnetänne tukiaisia, että kestää repiä pellolla.

Sen verra jotenki jänskätti noitte tappien linijaha saamine, että piti kokeilla nostaa aisa pystyhy lopuks. Ja nousiha se. Ilima suurempaa voimankäyttyä.


Seuraavaks pitääki vielä aisaha tehä yks tuki tuoho aakkosen keskelle ja sääjettävävinotuki vanahaan vetokolomioho. Sitte tuonne kolomion taakse vetää runkohon vetotuet.

Rupiaa tämän keskimmäisen osion valamistumisen osalta näkyhy jo valua tunnelin pääsä, mutta vielä on tekemistä.

Mutta tällä kertaa. Täältä tähän...

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Äjes osa 6: Rattahat ne liukkaammi liikkuu

Aikaa mennykki taas kovasti viime puuhastelusta. Ollu yhtä sun toista kiirettä, ettei oo kerinny näille touhuille keskittyhy. Nyt oli taas sitte näitte touhuje vuoro. No onha sitä kuitenki tullu mielesä tätä pyöritettyä, jote suunitelmaa ainaki pitäs olla kuinka touhata.


Hommasin oikee varta vaste tähä putkia, veettyä akselia ja poltatin putken päihi laipatki. Paikallista teräsmyyntiä suosein. Samasta paikasta saa peltiä, putkia, profiilia ja leikkeitä. Hieno juttu, että tämmesiä paikkoja on ja vielä palaveluki pelaa!!!


Työnsin ensi tuon vejetyn akselin tonne putkehe ja sitte laipat sisälle. Sitte hitsaus. Luulis, että tommone kestää nostella ja laskella äjestä eestaas. 
Katkasin u-palkin runkopalakkien välihi. Mihi sitte istutan putken laakereineen päivinehe. Asettelua varte heppasin tommoset palikat päihi. Nätti tipauttaa vaa palakkien välihi ja mittua paikoillehe. Sitte tirruuttaa saumat päihi.


Hitsaus käryt ja kaasut ei tunnetusti oo koskaa hyvästä. Pänttäämöki o välihi meleko sumune paikka. Isä hoksas nurkasa vanahan liesituulettimen. Ollu käyttämättä palttairallaa kakskyt vuotta. Pänttäämöhä on vanaha navetta ja toisesa pääsä on katosa iso aukko misä enne oli ilimanvaihto tuuletin. Tuuletin otettihi hyvi pian sen jäläkee pois ku elukat pistettihi pois. Aukkoki tukittihi villalla ettei tuu kylymä sisälle. Nyt lykättihi joku 120 mm ilimanvaihto putki aukosta ulos. Sitte liesituuletin putken alle ja käyntihi. Ei uskois kuinka palio tommosesta liesituulettimesta on tämmesesäki hyötyä. Hetken ku oli hitsaamatta nii huomas kuinka sumu rupes hälävenehe. Positiivine juttu!


Sittepä oli u-palakit tirruutettu kiinni ja aika istuttaa putkihässäkkä laakereillensa lepäilehe. Pätkein laakereitte alle kakstoista milliset lätkät ja niihi pultinreiät. Nappasin reiät plasmalla. Oli nopiaa ja heleppua. Laitoin laakerin latan päälle ja plasmalla ruuvin reikähä ja naps paikkakoortinaatti tiejosa. Sitte poltti vaan reiät läpi ja pyöräytti isommiks. Oli kyllä kätevää!


Sitte oliki jo renkaitte asentelu aika. Kävi siinä pieni haksahus. Loju tuo varpajyrä lattiaa vasten ku ensimmäiset palikat katkoin asentelin renkahat kiinni. Onneks en verisesti kerinny liimata joka paikkaa kiinni. Olis renkahat ottanu varpajyrihi kiinni siinä vaiheesa ku äestä ois ylös ruvennu kampiaha. Noo pitkä o pilalla ja lyhyttä voi jatkaa... Ei muutako pätkät u-palakkia lisää ja heppailla paikoillehe. Siite tuliki jo huomattavasti järkevämmät kulumat.


Tästä näkee hyvi minkälaine hämähäkki tuosta on tulosa. Pitää vielä pätkiä lisätukia vähä sinne tänne, mutta pääpiirteittäin rupiaa olehe hahamolla. Pitää vielä kokeilla nostaa tunkilla äestä nii näkee minkä verra tuosa tojellisuuesa on nostovaraa.


Vielähän tuohon pitää rakentaa hytikka käyttö ja varpajyrälle syvyyensäätö. Siinä on vielä kokeilemista ja tuumimista, että saako tuoho passaaha nuita jo olemasaolevia sylintereitä. No se jää nähtäväks.


Tällä kertaa ei vahingoitta säästytty. Meni hitsipallero kengän läpi, että helähti. Siinä sitte tuli pieni sajetanssi suoritettua. Eihä siinä kuinkaa loppupeleisä käyny eikä suinkaa ollu ensimmäine kerta (ja tuskin viiminenkää) ku näin käy. Mutta harmittaa vaan ku hyvihi villasukkihi tuli ikävä reikä. Pitää varmaa ottaa parsinneula kauniisehe kätehe ja parsia sukka kuntoho.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Äjes osa 5: Läjästys alako

No niin nyt päästiin täsä rojektisa siihen pisteeseen, että purkamine sai keskilohkon osalta riittää ja pääsi jo tekehe etehepäin. 


Päätin ryhtyä perästä päin kasaaha tätä, joten äkehe pitennys oli siis vuorosa. Löyty u-palkkia pitkät pätkät notkumasa lajon nurkalla nii niistä taiteilin sopivat torrakot runkotoloppien jatkoiks. Pistin kaks päällekkäin nii tulee ainaki jämyt ja pätkähitseillä yhteen. Koron otin piikkiakseleista ja alle laitoin sopivasti rautaa, että runkotolpat tuli linjaan. Sitte hakaksella kovasti hitsaten kiinni.


Sittepä itsepiikiakseli kiinni. Eipä tietenkää ollu riittävän pitkää lattaa missään. Mutta tuo oli pisin mitä lähti irti siitä varaosa äkeestä josta mainihtin pari kirjotusta aikaisemmin. Mitalla vaan akseleitten väli samaksi kuin muutkin, puristimilla paikoillensa ja tirruuttaha kiinni.

Jatkoin totta kai puuttuvan pätkän piikkiakselia. Että tuli täyspitkä. Tuohon lohkoon tulee äkkiseltään laskettuna 6 piikkiä lisää. Mielenkiintone nähäjä keväällä vaikutaako minkä verran muokkaukseen.


Sitte raahattiin isän kans varpajyrä paikoillehe. Iha käsin saatihi kannettua ulukua. Rupes näyttähä jo juhulakkahalta ku sai varpajyrän paikoillehe. Vähä jänskätti mite osuu varpajyrän kiinnikepalat rungonjatkoihi. Osuha ne ja sitte vaa kolovi taas kuumaks...

Tuosa samalla mietin, että pitää varmaa runkua jäykistää nii pituus suunasa poikkipäinki. Mietin josko laittas sopivat latat vielä noitten runkopalkkien päälle ja samalla hitsais latat tai levyn palat jäykistään ihte profiilia. Sitte poikkipäin vaikka u-palkki tai rhs-putki. Pitää sitä vielä vähän miettiä. Näyttää siltä, että tulee aika tarkoin koluttua nurkat paksummasta tavarasta.


Sittepä varpajyrän kiinnityksen jäläkeen katkoin ensinnä aisan kiinnityspalat ja isä rupes nuoren isännän kans poraaha reikiä niihi. Mää otin työn alle ihte aisan. Sain siihe noi vinotörröttimet kiinni pikkusuorat pätkät. Aattelin, että ne vielä tuluppaan ja niihi sitte holokit kiinni. Laitoin etehe molemmin puolin tommoset kolomiot jäykkäreiks ja samalla senki takia, että saa vinoputket kunnolla kiinni toho aisan tumppihi. Pitää tänne leviään päähä iskiä vielä putki jäykkäriks ettei mee solomuhu ensimmäisesä käännöksesä. Sittehä tuoho pitää vielä rakennella kiinnike vanttikiristykselle tai sylinterille. Kumpi sitte tuleekaa laitettua.


Siihempä mallihi sain tällä kertaa värkättyä. Aika palio tuosa on vielä iha semmosta siistimistä mitä pitää vaa hiontalaikalla tehä. Näkyy sielä täälä noita latan pätkien jämiä mitä on katkottu. Mutta nepä on sitte sitä viimestelyä enne maalausta. varpajyrästä pitää nuo sivutörröttimet leikata kans josaki välisä pois.


Sitte vielä tähä rengasroplematiikkaha. Kyllä se kovasti siltä vaa vaikuttaa, että pitää muuttaa mieli ja laittaa renkahat tuon äkehe taakse. Pitää tuoho varpajyrän etehe tehä varmaa semmone poikittais juoksu joho kiinnittää laakeroinni. Varmaa pitää värkätä vankka putki joho kiinnittää renkaitte aisat. Mietimpä vaa, että riittäskö "laakerointina" sopivat putket sisäkkäin vai pitääkö ruveta miettihi jotaki liukulaakeri systeemiä. VAI. Laittaako putken päihi laipat ja laippoihi akselin pätkät ja nille sitte vaa pukkilaakerit. Kyllä pitää pienellä ihimisellä olla palio mietittävää...

tiistai 8. lokakuuta 2019

Äjes osa 4: Mietintöjä...

Mietintä myssyä pitäny viime aikoina pääsä oikee urakalla. Tuntuu, että muut yksityiskohat rupiaa olehe omasa pääsä jo jokseenki mietittyinä ja ratkastuina. Mutta tuo ratastouhu ei hellitä

Alunperin olin täysin vakuuttunu, että sinne rungon sisälle piikkiakseleitte sekaha ne rattahat survotaha. Mutta nyt onki ruvennu asianlaita kovemmallaki käjellä askarruttaha. Mitä jossei se nii toimikkaa...


Eli ajatuksena ollu katkasta kolomas ja nelijäs piikkiakseli ja istuttaa ratas siihe välihi. Saranapiste tulis jonnekki tuonne toisen piikkiakselin seutuville.


Tsuumailin rattahan kans asiaa tarkemmi. Nuo tumesta ryöstetyt rattahat on kohtuu isot. Mikä sinänsä ei oo huono asia. Mutta niitte mahtumine tuonne piikkiakseleitte sekaha ei ookkaa iha pikku juttu. Sitte semmonenki tuli mielehe, että vaikka tarkotus onki jatkaa äestä yhellä piikkiakselilla nii muokkaako jälellä olevat piikit renkaan kohtaa tarpeeks... Siinäpä onki vallan mietittävää.

Siitä syystä rupesin tuumaaha rattahie laittamista taakse. Esim. Jonkinmoisen aakkosen jatkeeks jota sitte kääntelee hytikkapytyllä. Tätä ratkasua aina moittinu kovasti siitä syystä ettei pystyis äestä peruuttaha pellon reunaha, esim nurkkahan. Mutta joutuuko täsä syömähä sanansa vai keksihi vielä jonku uue ratkasu. Aika näyttää.

Elämme jännittäviä aikoja....

maanantai 7. lokakuuta 2019

Syys kynnöksellä

Tulipas tälle syksyä kynnöt alotettua. Eipä sitä kynnettävää nyt nii hirviästi ollukkaa. Yhteensä 9,4 hehtaaria. Loput sitte käy keväällä rykäsemäsä.


Eihä siinä muutako agroluxit perähä ja kiertähä ensinnä rasvanippoja. Samalla tarkistin terälaputki. Totesin, ettei vielä tartte uusia. Vaihtaa sitte vaikka keväällä tai kesällä. Näyttää, että suurin piirtein pari sataa hehtaaria kestää aina teräpalat näillä meijän mailla.

Sittepä ei muutako aurat maaha ja menoks. Mukava tehä pikkusääjöt kaltevuutehe ja työntövartehe suoraan hytistä vipuja vääntämällä. Ei tartte enää käyä työntövartta tai kaltevuuen säätyä vääntämäsä hytin ulukopuolella kammesta. Samate nätti nykästä pois lähtiesä auroje nokkaa ylemmäs työntövarrella.


Ekaa kertaa kävi näin. Automaatti laukas muttei palauttanu. Nousi ilimeisesti nii pystyhy siipi ettei enää jousi palauttanu alas. Noh tulipaha tämäki nähtyä. Kuitenki tullu automaatti agroluxeilla aurattua ainaki kakskyt vuotta jossei jopa kauemmin. Näin tarkemmin mietittynä muistan kyllä millä pellolla, millä raktorilla, millä auroilla ja mistä kohtaa peltua alotin, mutta vuotta en millää saa päähä.

Mutta pikkusen ku käsin tuuppasin siipiä nii saman tien rämähti alas ja ei ku jatkaha.


Kuvasa tuo kivi ei näytä miltään, eikä se järin suurelta näyttäny luonnosakaa. Mutta käsin se ei liikahtanu mihinkää. No vanhan marijapuskan oksa vierehe törröttähä, että voi käyä vaikka kourakuormaajalla noukkimasa kiven parempaha taltehe.


Kaikkia sitä vanahalta pellolta löytyyki. Ilimeisesti maajotuskaapeli tuli kahtelehe kyntöjäläkiä. Pellolla on ollu joskus ennevanahaa navetta, elosäiliöt yms. Taloki oli, mutta isä purki sen pois tänä kesänä. Polokasin kyntövakoho ja aurasin takasi maan povehe. Mitäpä tuosa muutakaa ois voinu tehä. Koitin käsin nykästäkki. Mihkää ei inahtanukkaa.


Ihan ei koko alaa kerta istunnolla saanu valamiiks, muttei sitä palio päisteitä enempää jääny ajettavaks. Hissukseenha tämmestä nurmia tulee käännettyä. Jotenki halajaa kohtuu hyvää jäläkiä nurmen päättää.

Kevysesti nuo agroluxit peräsä tulee. Niille ehkä vois miettiä jotai parannuksia...