Husokin lumilevy

Tämän kertasen puuhastelun ajatuksen siemen tuli jäläkikasvulta. Vanhempi poitsu rupes kinumaan mönkijää. Siinä sitte keskusteliin tärkiän kysymyksen äärellä. Miksi? Perusteluina oli, että sillähä voi lykkiä talavella lumia. Ahaa, mutta meillähä on husokin ruohonleikkuri nii siihen vois puuhastella lumilevyn.

Esi-isien mailla vaihettiin lämmitysmuotoa ja lämminvesivaraaja vaihtu samalla. Nappasin siitä palan. Sopivan kaarevaki kerta oli.

Jatkoin palasen yhteensä metrin mittaseks ja porasin alareunaan kululevylle kiinnitysreiät.

Lopuista vesivaraajan jäljelle jääneistä paloista tekasin jäykkärit levyyn.

Levyn kääntöakseliks kaivoin autotallin nurkasta telaketjun holkin ja tapin. Vois kuvitella, että kestää. 😁

Käännön akseli holkit paikoillaan. Yllättävin täsä kohtaa oli, että tappi pyöri hitsaustenki jäläkeen tosi keviästi. Ja lähti irtikki muutako nosti pois.

Koneeseen tulevan rungon tein 25x25 mm rhs-putkesta. Jotenki tuntu, että kaipas vahviketta nii laitoin levykolmion kärkeen. Samalla siihen sai nätisti värkättyä kulmasääjön levylle. Tekasin kolme reikää nii saa levyn suoraan ja molempiin suuntiin vinoon.

Semmone siitä tuli. Kiinnitys tulee etuakselille ja siitä vielä tuet runkoon. Aattelin sen tolleen, että puskuvoima menis runkoon eikä jäis pelkästään etuakseliin. Kuvaan lisää tuli vielä 12 voltin vinssi levyn nostolle. Laitoin samalla nostolenkin leikkuupöytäänki. Voi käyttää kesällä pöyän nostoon.

Yllätyin positiivisesti kuinka tymäkkäästi lykki lumia. Ketjuthan on takarenkaisa. Sillä nyt on tämä talavi lumia työnnelty sivummalle. Pitää jatkokehityksenä tekasta jostain sopivasta palikasta takapaino vielä. Saa vähä lisäpitoja takarenkaille.

Vaahtomerkkari

Monena vuonna todennu erään harmittavan asian. Ruiskuttaesa hirmusen vaikia tietää tarkalleen mistä kohti oon edellisellä kierroksella ruiskannu. Monesti tullu netistä kahteltua valmiita vaahtomerkkarisarjoja. Jotain on löytynykki, mutta kovin on tuntunu joka kerta kalliilta.

Tuumasin sitte, että miksei semmosta voi tehä ihte. Ei kait siinä sitte muutako tuumasta toimeen.

Pääartikkelit löyty kaupasta ku vähän silimäili hyllyjä. Elikkä bensakanisteri säiliöks, 4 metriä imuletkua vaahon siirtoon, kompura tekeen painetta ja tubeless venttiilit millä saa kompuran liitettyä pönttöön. Nii ja kaikkia tietenki kaksin kappalein. 😃 Sillä keinoin saa vaahon pujotettu kummalle puolelle ruiskua haluaa.

Ensimmäine ajatus oli vaan pukata ilimaa pöttiin. Mutta sitte hoksasin, että pikku poikanaki jos saippuakuplia halus nii ilima piti pillillä puhaltaa pinnan alapuolelle. No ensinnä kokeilin tehä semmosen letkuvirityksen venttiiliin, muttei se pysyny kuosisa hetkeäkään. Tein sitte versio kakkosen. Eli reikä pöntön pohjan tuntumaan ja venttiili sinne.

Sitte oliki aika liittää letku pöttiin. Otin trattipäästä putken pois ja siihen kiinni puutarhaletkun muunnoskappaleilla ja letku sitten niihin kiinni.

Välillä piti käydä mallailemasa pöttiä ruiskuunkin.

Tein laatikot parin millin pellistä ja pöntöt tuli tommosilla pressun kiinnityskumeilla kiinni.

Kuvasta näkyy miten pöntöt ja letkut sijoittuu ruiskussa.

Letkut tuli pöntöltä lopulta hyvinki luontevasti puomistolle. Tässä kohtaa huomiona, että letku pitää kiristää tosi lujaa käsin, ettei rupea pyörimään pöntön korkista. Voi olla, että tuohon pitää aikojen saatossa laittaa ympäripyörivä liitin. Mutta aika ja käytäntö sitten osottaa onko tarpeellinen.

Hallintalaitteet kabiiniin. Sähkönsyötön tein perinteisellä 3-napaisella liittimellä ihan siitä syystä, että niitä löytyy monesta raktorista. Tähä raktoriin mitä itse käytän ruiskutuksissa ei liitintä tietenkään valmiina ollu, joten se piti puuhastella. Tommosia pikku kytkimiä pesiytyny ripakopalline autotallihi niitähä oli hyvä käyttää tähän kohtaa. 

Ruiskutusten aikana tuli huomattua, että kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja toimiva systeemi. Mutta kuten kuvasta näkee tuotekehitystäkin täytyy vielä pikkasen tehä.

Ajaesa huomasin, että oliko mahdollisesti pikkasen pitkähkö kasvu. Näytti, että vaahtopallerot tippu maahan asti ja niitä oli vaikea nähdä. Toisaalta mietin myös letkun päähän suuttimia. 

Kotosalla otin vuotavat korkit työn alle. Tein tällä kertaa umpikorkkiin 25 mm reiän jota pikasen suurensin viilalla. Siitä 1/2 tuuman kaksoisnippa läpi o-rengas tiivistyksellä. Siihen päälle sitte loput nippelsnappelssit. Ainakin vesitiivis siitä tuli. Vaahtokokeet sitten näyttää tuliko vaahdon pitävä. 😃

Imuletkusta jäi imupuolen sihtit ylimääräsiks. Värkkäsin ne vielä kiinni letkun päihin. Jos ne toimittas suuttimien. Onha kaupallisisaki merkkareisa suuttimet.

Summasummaarum. Ensimmäisen kesän ruiskuttelujen jälkeen ihtellä ainaki hyvä mieli. Merkkari näytti onnistuneen aivan odotusten mukaisesti. Kustannukset jäi lopulta hyvin maltillisiksi. Itse vaahtonesteen kulutus oli ihtelle yllätys. Pönttöjen koon riittävyys mietitytti ennen ruiskutuksia. Mutta 10 litran pöntöllinen riitti itsessään usemmalle säiliölliselle. Lisäsin joka kerta piķkasen. Vaahtoainetta kului 17 hehtaarin alalle puoli litraa. 

Netistä luikein vielä lopuksi mielenkiinnolla mitä maksais kaupalliset. Voin kertua, että tämän hinta käi murto-osaan. Huvittavin yksityiskohta oli nimitykset. Yhdessäkin mainostettiin "tee-se-itse"-sarjana. Jäin sitte miettimään mikä tämä sarja mahtaa olla... 🤔

Hiekkapuhalluspönttö

Tämmenenpä oli listalla mikä multa puuttu. Vähä siinä selasin nettiä ja juutuuppia. Mitä on tarjolla kaupallisella puolella ja minkälaisia kamppeita muut on rakennellu. Niistä sitte otin mallia.

Sitte oliki aika ruveta osien keruutalakoisiin. Tommone taivahanikune puolikskäytetty vaahtosammutin lojunu jo vuosia autotallin pöyän alla. Päätettiin poitsun kans, että siitä tulee meijän puhalluspönttö. Ens mietitytti, että kestääkö tommone. No kylesä luki ainaki, että koeponnistettu 12 barilla. Eikä mun kompurasta saa ulos ku 8 baria.

No pönttö tyhyjättiin ja vanahat sammutusjauheet kerättiin talteen ja toimitettiin hyötyjäteasemalle.

Jostakinhan se ilma ja hiekka pitää saaha pöntön sisälle. Porasin passelin reiä päälle mistä sain 3/8 kaksoisnipan laitettua pönttöön ja hitsillä kiinni. Täyttöaukkona sai toimia alkuperänen sammutimen venttilin aukko. Hitsasin siihen M20 mutterin. Siihen korkin tein toisesta M20 mutterista ja pätkästä jenkatankua. Väliin löyty jostain passeli o-rengaski.

Pohjaan tein 3/8 kaksoisnipalle myös reiän ja hitsillä kyseisen nipan asensin paikoilleen. Jalaksiksi nappasin 20x20 huonekaluputkea ja päihin isot prikat. Sitte pitikin ruveta kaivelemaan laatikoita osien suhteen. Muuten kaikki löytykin, mutta vedenerotin hässäkkää mulla ei ollut omasta takaa. Semmone piti siis käyä iha vasiten kaupasta hakemasa. Samalla otin letkuakin.

Suutintaki piti miettiä. Netistä kahtoin minkä kokosia mahtaa olla kaupasa myytävät. Sieltähän löyty 2 - 3,5 mm suuttimia. Niimpä tein oman näkemyksen 2 mm suuttimesta. 3/8 - 1/4 muunnosnippaan M8 sisäkierre ja siihen M8 ruuvista suutin päähä. Ruuviin porasin 2 mm reiän. 

Sitte se oliki kokeilu valamis. Jännityksellä ja pelon sekasin tuntein ootin kokeilua. Sitä saiki lopulta oottaa hyvinki pitkälle. Meni nimittäin yli puoli vuotta ennen testi rupeamaa...

Eikä se eka testi tietenkää menny iha kivuttomasti. Hiekkaa ei syystä tai toisesta tullu suuttimesta yhtään. Suuttimen ku kierti pois nii hiekka oli kyllä tullu suuttimen suulle, muttei jatkanu siitä etiäpäin. Päättelin jos ruuvin pään suoramuoto ja ruuvin pituus vaikuttanu. No katkasin ruuvin ja porasin vartavasten terävään kulumaan terotetulla poralla upotuksen suuttimeen. Mielensopukoisa oli semmone epäilys, että tyssääkö virtaus pystyseinään. Siks lyhensin suutinta ja tein jouhevammaks tuon juuren.

Juutuuppia selatesa josaki kohtaa näin, että oli rakennettu suutin vanahasta sytytystulupasta. No minä tietenki heti penkoho milijoonalaatikoita. Löytyhä sieltä muutama käypäne testiaihio. Joskus tuntuu, että kannattaako kaikkia aina säästää. No ei tietenkää kaikkia mahollista törkyä, mutta aika monennäköstä sitä saa ihan romustaki aikaseks.

Hitsasin tulupan pohojan 3/8 kaksoisnippaan kiinni ja tällä kertaa epoksilla sitte keraamin kiinni runkoon. Aika näyttää kuinka tuo tulee kiinni pysymään, mutta jos ei pysy nii tehään sitte uusi. Aihioita jäi vielä varantoihi.😁

Tein lisäksi 3mm pulttisuuttimen. Pääsee noista sitte kokeilemaan mikä toimii parahiten.

Jospa jätän tämän tällä kertaa tähän. Alunperinhä tämä kirjotus on alotettu 2022 syksyllä. Jäi vaan monen muun tärkiämmän asian jalakoihi. Pitää tehää oma pikku juttunsa sitte siitä miten toimi. Jos toimi....

 

Piennarmurskain Versio 2

Tästähän blogin kirjoitus lähti vajaa viis vuotta sitte liikkeelle. Tarve oli saaha joku härveli millä ajaa ojanpientareita ja siitä kirjotin jonninmoista hengentuotetta muittenki luettavaks. 

Hommahan periaatteesa toimi sillä ensimmäisellä versiollaki jotenkuten. Mutta kallistussylinteri oli liika heiveröinen ja muutenki se oli vähä koholon olone. Aikansa kuva ja tekijänsä näköne. Syksyllä aattelin ottaa sitte taas työn alle ja parannella kampetta vähän isommalla kädellä.

Netin syöverit ja juutuuppi oli jälleen kerran idealaarina ja monet illat tuliki tutkittua miten muut näitä silippureita muutellu.

Enshä piti totta kai kaivaa vanha vekotin esille. On muuten jännä kuinka äkkiä paju kasvaa. Nytki semmone sormenvahvune paju oli kerinny kasvaa tötterströmin läpi. 😁 Samalla tuli kokeiltua trukkipiikkien käyttö tositilanteesa. 

Ensinnä nostettiin torven loput pois ja siivottiin ylimääräset jämät pois. Renkaat ja vanaha sylinterin korva sai lähtiä. Sen jälkeen irrotin hihinapyörän ja siirsin etupuolelle rumpua. Samalla rupesin mallaaha 100x80 putkia rungoksi koko systeemille.

Sitte rupesinki tekehe varsinaista tukirunkua saranoinnille. Mulla oli 60x60 rhs:ää passelisti hyllysä. Siitä paloja pilikkomalla rupes apurunko saamaan muotonsa.

Palikka kerrallansa ku latelee paikoilleen niin siitähän se rupiaa kohuamaan.

Ø60 akselista päätin tehä saranoinnin. Akselina on ihan perus kylymävejettyä akselia.

Akselin päähän halusin kierteen, koska lukkolevyt piti tietenki saaha. Akselin päähän kotikonsteilla sai vielä reiän porattua, mutta kierteen teko oliki haastavaa. Lähinnä akselin paikalla pysymine oli mahotonta. Enkä halunnu puristaa ruuvipenkkihi lujasti ku se ois jättäny jälijet akselin kylykeen. Tekasin sitte 30 mm levyn paloista V-prismat mihin puristin akselin kiinni. Hyvi onnistu ja taas on yhet apuvälineet lisää hyllyllä oottamasa uusia projekteja.

Sitte alakoki ankara tirruutus. Pukkilaakerien kiinnityslevyjä hitsatesa päästelin virrat kaakosa. Sittehä ne tuli tietenki väärähä paikkaha. No ei muutako rällällä irti. Siinä sitte tuli mielehe vähä pistää oma hitsaustaito kokeille. Tein sitte samanlaisen irrotuksen ku hitsauskokeesa. Eli piena hiotaan minimiin ja sen jäläkeen hitsi murretaan. Mää mursin hitsin nyt vaan isolla lekalla. Sitte kahtelin lampun kera pellin reunoja. Totesin siinä ihtekseni, että nyt vois vaikka taputella ihtiään. Tunkeuma oli tullu molempiin levyihi, Tuli kieltämättä aika hyvä mieli.

Tällä kertaa päätin jättää ylimääräsen torven kokonaan pois ja muokata runkosta semmosen ettei erillistä tötteryä päälle enää tarvita.

Mittasin mielestäni sopivan kaistaleen taivutettavaks. Liitulla merkkasin viivan. Viivan päältä ajelin rälläkällä ja sopivin välimatkoin painoin laikan läpi asti. Näin sain käsin särmättyä tuon tötterön sopivaan kulumaan. Lopulta ku mieluinen kuluma oli saavutettu tirskautin reunat kiinni. Sitte saumasin rälläköijyn särmäviivan tukkoon.

Takapuolelta ku tarkastelee tulosta nii totesin, että aukko on vielä liian avoin ja leikattu törky tulee lentähä korkialle ja kauas.

Siivusin palaset vanahasta torvesta. Näin sain toisen kuluman tehtyä törkyn lentoradalle.

Takapuolelta aukko rupes näyttähä jo sopivan pieneltä. Aika ja testit näyttää pitääkö vielä laittaa pikku pätkiä kettinkiä roikkuhu. Kaupallisisa vehkeisähän aina näyttää roikkuvan riimuja estämäsä kivien ynnä risujen lennon kaukaisuuteen.

Lopulta systeemi rupes olemaan läjäsä. Enää ei puuttunu ku letku sylinteriltä ja letkuraksi. 

Sitte oliki aika kokeilla murskainta raktorin perähä. Pikkune jännitys nipisteli mahan pohojaa ku ekan kerran täräytettiin käyntiin. Että lähteekö osat maata kiertävälle. 😁 No kaikki pysy läjäsä ja tasane humina kieli siitä ettei hitsaus ole vejelly runkoa mutkille.

Ihtelle tuli yllätyksenä, että nivelakselin kulma ei alkanut murtamaan vaikka murskaimen käänsi niin alas kuin mahdollista. Tämähän vaan mahdollistaa tarkemman murskauksen.

Ensimmäisen varsinaisen koeajon jälkeen oli hymy kieltämättä herkäsä. Ajelin ensinnä yhen pellon pientareet. Siinä mahtu matkan varrelle heinää, kaikenmoista rikkakasvia koiranputkista lähtien ja risuja. Vankimmat risut oli kuitenki kahen peukalon paksusia. Yhtään ei nikotellu humpsis vaan ja katki meni. Ajoin samaan syssyyn luonnonhoitopeltojakin nurin. Tuli huomattua siinä kohtaa, että suuri ei oo aina hyvästä. Ajokkina oli tilan suurin mörssäri ku 390 oli isällä mehtäkärryn eesä puitten siirrosa. Oli nimittäin turhan tuntusta vekslaamista pienillä lohkoilla. Mulla nuo luonnonhoitonurmet on 0,25 ja 0,2 hehtaaria. No ens kerralla sitte näppärämmällä ajokoneella liikkeelle. 

 

Nauhahiomakone

Hetkonen taas päässy vierähtähän edellisestä päivityksestä. Jotaki kuitenki tullu tällä välin puuhailtuaki. Ehkäpä ne kerkiää tänne jossain välisä kirijailehenki.

Tämä homma lähti liikkeelle tarpeesta ja halusta parantaa. Tein pari vuotta takaperin sellasen pienen nauhahiomakoneen. Siinä hiomanauhana käytin lyhyttä nauhaa. Jokseenki se oli toimiva, mutta aika puutteellinen. Siks halusinki puuhata paremman.

Tällä kertaa alotin homman ihtelle epätavallisella tavalla. Lähin siitä, että valihtin käytettävän nauhan pituuen ja käytettävät laakerit. Sitte rupesin piirustelehe tietokoneella ja vähä silimäilehe miten se rupiais muotoutuhu.

Tällä kertaa pääsin jopa nii pitkälle, että piirsin kaikki osat valmiiksi ja tein niistä jopa piirustukset. Kyllä piirustuksista on vaan heleppo suorittaa osavalamistus.

Näin pääsin aika pitkälle jo kasaaha kokoonpano jollekki asteelle. Kuvasa huomaa, että vetorissa on kohtuu lipevän olone. Nappasin äkikseltään sylinterin varsimatskuun M14 jenkan toiseen päähän. Pääsin kokeilehe mite nauha istahtaa paikoilleen.

Teetin työkaverilla vetorissan ja hyvähän siitä tuli. Pullapussin voimaa ei piä aliarvioija!!!

Mietein, että rissa tarttee vähä enemmä kitkaa toimiakseen. Teippailin päälle itsevulkanoituvaa teippiä.

Viimeks sain vielä vasteet paikoilleen. Sitte oliki jännittävän ensi kokeilun aika. Ja sehä onneton toimi. Eniten ehkä yllätyin siitä, että kuinka hyvin nauha pysy paikoillaan. Tässähän ei ole mitään kulmasäätöä missään akselissa. Silti nauha pysyy nätisti paikoillaan.

Ainoa takapakki tuli, kun pikkasen enemmän hioin niin se vulkanoitunut teippi ei pysynyt paikoillaan. Se sylttäänty toiseen reunaan ja veti nauhanki sinne samalla. Otin sitte koko teipin pois. Tuumailin siinä ihtekseni hetken, että mitäs nyt. Mielesä kävi ison kutistesukan laittamine vetorissan päälle. No eipä nii isua sukkaa hyllystä löytyny. Mutta sieltä löyty jotai muuta. Nimittäin belt grip-spräyttiä. Ei muutako kone pyörimään ja samalla ruutasin vetorissalle sitä spräyttiä. Sehä rupes pitähä vallan mainiosti. Eipä tarvinnu sen kummempia sitte miettiäkkää. Rupes toimihi vallan mainiosti.

Summasummarum. Näin tuli tehtyä ihtelle ihan toimiva ja riittävän tehokas nauhahiomakone. Hommasin vielä karkiampia ja teollisuuskäyttöön käypäsiä nauhoja. Onnistunu värkkäys tällä kertaa!

 

Trukkipiikit

Nyt onki aikaa vierähtäny eellisestä jutusta jo aikasta kauan. Sinänsä kuinkaa oo päässy käymään, kun mitään enoo aikasekskaan saanu. Mutta nyt tuli pänttäämöstä saateltua ulos jotain mikä ylitti uutiskynnyksen. Siitäpä tarinointia alahalla.

 

Jossain kohtaa elämää varastoon pulpahtanu tommosia soiroja Hardox 450. Kerran työkalukaupan kassa möi mulle pferdin katkasulaikkoja paketin saatesanoilla "Näitä ku kokeilee nii ei muuta enää käytäkkää." No yhen paketin otin kokehille, kun eivät mitään poskettoman kalliita ollu. No se paketti meniki sitte tuoho matskun silpontaan. Minu osalta jäi viimeiseksi pferdipaketiks. Jatkosaki käytän Rhodiuksen katkasulaikkoja. 🤘

Piikithän pitää jollain konstilla kiinnittää peiliin ja kova halu oli tehä myös sivusiirrolliset piikit. Iha käsikäyttöset ainakin näin aluksi. Yllätys yllätys varannoista löyty telaketjun holkkeja joittenka sisähalkasija oli sopivasti 50 mm. Telaketjuholkki on siinäkin mielessä hyvä värkki, kun se on kovempaa ainetta. Olisko lie karkastua. Normi pikaterästerä ei siihen ainakaan pystyny ku kokeilin.

Hioin holkkeihin suorat osuudet ja totesin tuon cubitronin fiiberin jälleen kerran lyömättömäks niin materiaalinpoistossa kuin tasopinnan hionnassa.

Sittepä erinäisiä vippaskonsteja hyväksikäyttäen holkit piikkien päihin heppiin. Ihan niinkö vanhasanonta sanoo. "Heppi sinne, heppi tänne ja välähys kestää tonnin." No niin palio en omiin taitoihi kyllä luota, että pelekkien välähysten varaha jättäsin tommosen.

Koitin tehä hitsaukset mahollisimman säntillisesti. Tekasin vanttiruuvista tommosen diagonaalin millä sain heppauksen jälkeen säätää kulman vielä 90 asteeseen. Lämmitin piikkilevyt 150 asteeseen ennen hitsausta. Ssab antaa semmosen ohjeen tolle 450 hardoxille. Piikki oli molemmin puolin viistetty ja hepattu. Hitsasin ensimmäisen sauman sisäpuolelle. Sitten aukasin saumaa ulkopuolelta ja hitsasin sen kiinni. Näin sain tehtyä tuohon läpihitsin. Sisäpuolelle hitsasin useamman palon, että kulma tulisi jouhevaksi.

Perusaineen lämmityksesä pitää tietenki tietää millon ollaan saavutettu haluttu lämpötila. Tämmene lämpöliitu on aivan pätevä apuväline siihe. Ens lämmitetään ja sitte liitulla kokeillaan onko riittävän lämmin. Lämpötila ku saavutetaan nii liitu rupiaa sulaha kappaleen pintaan.

Sitte oliki peilin teko seuraavana vuorosa. Ylä- ja alaputkeks löyty 60x60x4 ja pystyputkiks 40x40x4.

Yläkangen kiinnityksen tekasin 15 mm räkärauasta. Reikäsahalla kairasin 51 mm reiät. Todennu toimivaks ratkasuks pyörättää ensinnä rantu reikäsahalla. Sitte kolmeen kohtaan pienet 2-3 mm reiät. Tällee reikäsahalla poraaminen turvallisempaa ku sahan terä ei tukkeennu nii heleposti. Sitte pitää muistaa hyvä jähytys. 

Alaputkeen tein lipan johon piikit tukeuttu, kun sojottavat alaspäin. Kiinnityskangeks tuli sylinterin vartta. Vähän ehkä turhan tyyris kanko, mutta eipä ruostu niin helposti mitä vejetty akseli.

Lopuks vielä maalit päälle ja koekasaus.

Sitten oliki vuorosa istuttamine etukuormaajaan ja sen jälkeen koenosto. Elosuojan nurkalta sattu silmään isohko porakivi. Sanosin, että riittävän painone koenostua silmällä pitäe. Aattelin, että pitää kokeilla kunnolla ja varovasti enne ku menee mitää oikiaa tavaraa nostaha. Näin tuli koestettua myös omat hitsaukset. Ehkä niihi voi luottaa. 😁

Aavistuksen verra enemmä tuo (kuskipenkiltä katsoen) vasemman puoleine piikki taipunu hitsauksesa. Mutta summasummaarum homma onnistu aiva hyvi. Lopputulos istuu oikein hyvin kokonsa puolesta vanahaan massikkaan. Sivusiirtokin toimi riittävän hyvin. Toki siinä vois olla parantamisen varaaki vaan nii palio hyvin liikku, että siitä ei jää piikkien väli kiinni.